Miten koiran koko vaikuttaa sen terveyteen?

Koirien kokohaitari on ainutlaatuinen: toisessa ääripäässä on kämmenelle mahtuva chihuahua ja toisessa lähes ponin kokoinen tanskandoggi. Koon säätelyyn vaikuttaa erityisesti IGF-1-geeni, joka ohjaa kasvuhormonitasoja. Myös monet muut geenit osallistuvat kokonaisuuteen, ja koirien mittasuhteet poikkeavat usein muista samankokoisista nisäkkäistä.

Esimerkiksi kahden kilon painoisella koiralla aivot ja sisäelimet ovat suhteessa suuremmat kuin muilla samankokoisilla nisäkkäillä, kun taas 70-kiloisella koiralla ne ovat suhteessa pienemmät. Silti koiran tiineyden kesto on lähes sama koosta riippumatta – toisin kuin useimmilla muilla nisäkkäillä. Koolla on vaikutusta myös muihin ominaisuuksiin.

Jokainen lisäkilo lyhentää elämää

Eliniän pituudessa koiran koko näkyy selvästi. Pienet koirat elävät keskimäärin pidempään kuin suurikokoiset. Pienimmän ja suurimman rodun odotettavissa olevan eliniän ero on noin 4,5 vuotta. Jokainen lisäkilo lyhentää elinajanodotetta noin 26 päivällä.

Suurten rotujen koirat ehtivät harvoin nauttia edes keski-iästä – niiden vanheneminen alkaa usein jo vaiheessa, jolloin ne eivät ole vielä täysin aikuisia.

Suuremmilla koirilla on sukukypsyyden saavuttamisen jälkeen pienempiä suurempi kuolleisuus, ja kuolleisuusriski on sitä suurempi mitä suurempi koira on. Nisäkkäillä on havaittu, että mitä nopeampi syntymän jälkeinen kasvuvauhti on, sitä lyhyempi on elinikä. Suuret koirat myös kasvavat nopeasti: jo 10 kilon lisäys aikuispainossa lisää varhaista viikkokasvunopeutta keskimäärin 220 grammaa viikossa. Nopean kasvun ja korkeiden IGF-1-hormonitasojen uskotaan olevan keskeisiä syitä siihen, miksi isot koirat elävät lyhyemmän elämän.

Onko koon ja eliniän välisessä suhteessa sitten jokin ratkaiseva käännekohta? Toisin sanoen, kuinka suuri on liian suuri? Tätä ei vielä tarkkaan tiedetä.

Suuri koko lisää syöpäriskiä

Koiran koko liittyy myös syöpäriskiin. Pienistä toy- ja terrieriroduista keskikokoisiin rotuihin asti riski kasvaa lähes suoraviivaisesti koon mukana. Suurilla roduilla riski loivenee, koska syöpä on tyypillisesti ikääntymiseen liittyvä sairaus, eivätkä suurimmat koirat ehdi elää tarpeeksi pitkään, jotta syövät ehtisivät yleistyä.

Erityisen selvästi koon vaikutus näkyy luusyövissä: yli 60-kiloisilla koirilla riski sairastua osteosarkoomaan on yli 36-kertainen verrattuna 10–20-kiloisiin, tosin painoa suurempi riskitekijä voi olla koiran korkeus. Kuolleisuus on tässä sairaudessa suuri – vuoden kuluttua on elossa vain noin joka toinen (45 %) sairastunut koira.

Osteosarkoomaa tavataan ensisijaisesti koirien raajojen pitkissä luissa. Tärkein syöpäriskiä selittävä tekijä näyttääkin olevan suurien ja jättirotujen pitkään raajaluustoon vaadittava nopeakasvuisuus, ei niinkään yksittäiset mutaatiot, saati ympäristötekijät.

Tutkimuksissa on havaittu yhteyksiä osteosarkooman ja kasvuun liittyvien geenien välillä: aiemmin mainittu IGF-1, pitkien luiden kehitykseen liittyvä FGF9 sekä kasvunrajoitegeenit CDKN2A/B, jotka ehkäisevät soluja muuttumasta syöpäsoluiksi. 

Tehokkain osteosarkoomaa ennaltaehkäisevä lähestymistapa voisikin olla jalostaa pienempiä koiria, vaikka tarkkaa tietoa ihanteellisesta koosta tätä sairautta ajatellen ei vielä olekaan.

Pieni koko altistaa neurologisille ongelmille

Kallon kehittyessä sen luiden välissä on aukileita, jotka mahdollistavat aivojen kasvun. Aukileet ovat sidekudoskalvoisia rakenteita kallonsaumojen yhtymäkohdissa. Päälaella esiintyvän, ns. bregmaattisen aukileen eli moleran on arvioitu sulkeutuvan joko ennen syntymää tai viimeistään kuukauden iässä. Pieni- ja lyhytkalloisilla koiraroduilla, kuten esimerkiksi chihuahuoilla, molera voi jäädä pysyväksi.

ELT Anna-Mariam Kivirannan tutkimusten mukaan lähes jokaisella (92 %) chihuahualla on pysyviä aukileita. Päälaella sijaitsevan moleran lisäksi aukileita esiintyy runsaasti myös kallon sivu- ja takapinnoilla, joita peittää paksu puremalihaskerros. Koirilla, joilla ei ole moleraa, saattaa siis kuitenkin olla aukileita sellaisilla kallon pinnoilla, jotka eivät ole käsin tunnusteltavissa.

Kivirannan tutkimuksissa havaittiin yhteys koiran pienemmän koon ja aukileiden suuremman lukumäärän ja pinta-alan välillä. Tänä vuonna julkaistussa suomalaistutkimuksessa chihuahuoilla havaittiin saman suuntaisesti, että mitä vähemmän koira painaa, sitä korostetumman lyhyt kallo sillä on, mikä puolestaan lisää aukileiden kokoa ja lukumäärää (Rautala ym. 2025).

Aukileet ovat yhteydessä myös selkäytimen ontelotautiin eli syringomyeliaan. Tutkimuksessa pomeranianeilla on havaittu, että useammin syringomyeliaa esiintyi hyvin pienikokoisilla eli alle 2,5 kg painavilla koirilla.

Tutkijat kyseenalaistavatkin hyvin pienikokoisten koirien jalostuksen eettisyyden. Kivirannan tutkimuksissa koirien keskipaino oli 2,8 kiloa, vaihdellen välillä 1,4-4,3 kg. Amerikkalaisen ja brittiläisen rotumääritelmän mukaan chihuahuan painon pitäisi olla korkeintaan 2,7 kg. Kansainvälisen koiranjalostusliiton FCI:n rotumääritelmä taas mainitsee minimipainoksi 1,0 kg, maksimipainoksi 3,0 kg ja ihannepainoksi 1,5-2,5 kg.

Huomionarvoinen seikka on, että FCI:n sallima minimipaino ei täytä kaikkien EU-valtioiden eläinsuojelulainsäädännön vaatimuksia. Esimerkiksi Sveitsissä sellaiset kääpiökoirien jalostuslinjat, joissa koirien aikuispaino on alle 1,5 kg, ovat kiellettyjä.

Suomessa Chihuahua ry kertoo, että rodussa esiintyy jonkin verran myös rotumääritelmän ylärajaa (3 kg) suurempia yksilöitä. Yhdistyksen terveyskyselyn perusteella chihuahuan keskimääräinen koko on 2,78 kg. Jalostussuosituksissa äärimmäistä kääpiökasvuisuutta ei tueta, ja jalostukseen käytettävien narttujen tulisi olla yli 1,8-kiloisia.

Nivelrikko ja kasvuhäiriöt vaanivat isoja koiria, polvilumpion sijoiltaanmeno pieniä

Suurilla koirilla esiintyy selvästi enemmän nivelten kasvuhäiriöitä ja nivelrikkoa kuin pienillä. Esimerkiksi kyynärnivelen kasvuhäiriön riski nousee tasaisesti koiran painon kasvaessa: alle 10-kiloisista yli 40-kiloisiin riski voi kohota jopa viisitoistakertaiseksi. Myös eturistisidesairaus on suurilla yleisempiä ja puhkeaa usein nuorempana.

Pienillä koirilla taas ongelmana on usein polvilumpion sijoiltaanmeno. Alle 10-kiloisilla koirilla riski on 2,8-kertainen verrattuna 10-20-kiloisiin koiriin. Toisissa tutkimuksissa pienten koirien riski verrattuna suuriin on arvioitu jopa 12-kertaiseksi.

Altistavia tekijöitä ovat pienen koon lisäksi reisi- ja sääriluun asentovirheet, kuten länkisääret, pihtipolvet, sääriluun alaosan kiertyminen ulospäin ja reisiluun lisääntynyt kiertyminen. Polvilumpion sijoiltaanmeno altistaa puolestaan eturistisidevaurioille.

Koska monet tutkimukset ovat rotukohtaisia, tarvitaan lisää tutkimusta, jossa tarkastellaan suoraan koon ja rakenteen vaikutuksia nivel- ja luustoterveyteen.

Sydän: pienet kuolevat läppävikoihin, suuret sydänlihassairauksiin

Pienillä koirilla on suuria koiria enemmän sydänsairauksia: sydänsairaus on yleisin kuolinsyy kolmella neljästä (75 %) alle 9-kiloisesta rodusta, kun taas yli 9-kiloisista roduista sydänsairaus on yleinen kuolinsyy vain joka neljännellä (25 %).

Koirien sydänsairaudet jakautuvat selvästi koon mukaan. Pienillä koirilla yleinen on läppärappeuma, kun taas suurilla tavataan sydänlihasta laajentavaa kardiomyopatiaa (DCM). Lisääntynyt DCM-riski on raportoitu yli 14 kg painavilla koirilla, keskimäärin sairastuneet koirat painavat noin 37 kg.

Miksi pienillä roduilla esiintyy niin paljon läppärappeumaa? Syynä voivat olla pienen koon geenit, joiden tiedetään vaikuttavan sydämen kehitykseen. Toinen mahdollinen syy on rintaontelon pieni koko, jossa sydämelle jäävä tila on ahtautunut. Kolmas syy voi olla monien pienten rotujen yhteinen syntyperä ja siten yhteiset geenit.

Pieni suu, isot hampaat – ei ongelmaton yhdistelmä

Pienillä koirilla suu on usein suhteessa ahdas, mutta hampaat lähes saman kokoiset kuin suuremmilla roduilla. Tämä altistaa monille vaivoille.

Parodontiitin riski voi olla pienillä, alle 5-kiloisilla koirilla jopa viisinkertainen suurikokoisiin verrattuna. Parodontiitti altistaa leukaluun murtumiselle ja hammasjuuripaiseille.

Pienimmillä koirilla jopa 15 prosentilla yksilöistä maitohampaat jäävät usein pysyvien tieltä irtoamatta; suuremmilla roduilla näin käy alle yhdellä prosentilla.

Pienten koirien ongelmana on myös hammasjuurien sijainti lähellä kriittisiä rakenteita – alle 5 kg koirilla ensimmäinen alaposkihammas (M1) on suhteettoman suuri leukaluun paksuuteen nähden, ja alaleuan suurten hampaiden juuret muodostavat suuren osan alaleuan tukirakenteesta. Näillä koirilla yleinen parodontiitti aiheuttaa riskin: jos parodontiitti tuhoaa leukaluuta, on hampaan juuren ympärillä niin ohuesti luuta, että se saattaa murtua. Leuka saattaa murtua myös hampaanpoiston yhteydessä tai myöhemmin esimerkiksi trauman tai jopa normaalin pureskelun aikana (Helena Kuntsi koiranjalostusselvityksessä 2023).

Erot energiansäätelyssä

Kehon massa vaikuttaa energian säätelyyn, ja molemmissa ääripäissä on haasteita. Hyvin pienet koirat ovat alttiita matalalle verensokerille ja ne kuluttavat suuremman osan energiastaan lämmön tuottamiseen. Suurilla koirilla ongelmana on taas liika lämpö: suuri massa suhteessa pinta-alaan vaikeuttaa lämmön haihduttamista. Yli 50-kiloisilla koirilla lämpöhalvauksen riski on yli kolminkertainen verrattuna alle 10-kiloisiin koiriin. Tämä on ongelma yhä useammilla alueilla, kun maapallon lämpötila nousee.

Synnytys on hankalaa sekä hyvin pienillä että hyvin suurilla

Synnytys voi olla vaikeaa sekä pienillä että suurilla koirilla – mutta eri syistä. Pienillä roduilla pienet pentueet tarkoittavat usein suuria pentuja suhteessa synnytyskanavaan, mikä lisää juuttumisen riskiä. Toy-kokoisilla koirilla riski on 3,3-kertainen. Suurilla koirilla taas suuret pentueet voivat uuvuttaa kohdun lihaksia ja johtaa pitkittyneeseen tai keskeytyneeseen synnytykseen.

Synnytysvaikeuksia aiheutuu myös esimerkiksi äärimmäisestä kallon muodosta. Tästä lisää myöhemmin.

Koko näkyy myös käyttäytymisessä

Tutkimuksissa pieniin koiriin liitetään useammin pelokkuutta, aggressiivisuutta ja heikompaa kykyä seurata ihmisen viestejä. Koulutettavuus näyttäisi keskimäärin paranevan koon kasvaessa.

Toisaalta yksilötason tutkimukset eivät ole löytäneet selkeää yhteyttä koon ja käyttäytymisen välillä. Tämä viittaa siihen, että muutkin tekijät, kuten perimä sekä erot sosiaalistamisessa ja koulutus-/käsittelytavoissa, vaikuttavat.

Myös aivojen rakenteessa on luultavasti eroja: pienillä koirilla aivokuori, joka liittyy koulutettavuuteen ja käyttäytymisen joustavuuteen, voi olla suhteessa pienempi ja pelokkuuteen, aggressiivisuuteen ja reaktiivisuuteen liittyvät alueet suurempia.

Ja ehkä jo pelkkä pieni koko suuressa maailmassa tekee monista pikkuisista koirista varovaisempia ja reaktiivisempia ympäristön ärsykkeille.

Tämä artikkeli on osa artikkelisarjaa, jossa käsitellään ulkomuodon vaikutusta koiran terveyteen. Pääset pääartikkeliin tästä >>.