Kansalaisaloite eduskuntaan, EU-asetus ja hyvinvointilain jalostusasetus – missä nyt mennään?

Koirien ja kissojen jalostusta koskevassa sääntelyssä tapahtuu nyt kolme asiaa yhtä aikaa. Eduskuntaan on etenemässä kansalaisaloite, EU:ssa on hyväksytty uusi asetus, ja Suomessa valmistellaan omaa jalostusasetusta. Prosessit etenevät eri tahtia ja koskevat osin eri asioita. Kokosin tähän katsauksen siitä, missä kussakin mennään.

Artikkeli päivittyy, kun kansalaisaloitteen, EU-asetuksen tai jalostusasetuksen tilanne muuttuu.

1. Kansalaisaloite

Eroon ääripiirteistä -kansalaisaloite on saanut kokoon eduskuntakäsittelyyn tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta. Nimien keräys jatkuu 2.10.2026 asti. Sen jälkeen Digi- ja väestötietovirasto tarkastaa ilmoitukset, ja vasta tämän jälkeen aloite etenee eduskuntaan.

Aloitteessa ehdotetaan eläinten hyvinvointilakiin uutta pykälää, numeroltaan 25 a §. Se kieltäisi jalostamasta koiria ja kissoja niin, että syntyy eläimiä, joilla eläinlääketieteellisen tutkimustiedon perusteella todennäköisesti on kipua, sairautta tai merkittävää hyvinvointihaittaa aiheuttavia perinnöllisiä ominaisuuksia, geenejä tai rakenteita. Aloitteessa tästä käytetään nimitystä ääripiirteinen jalostus.

Aloite on kokonaisuutena laajempi kuin pelkkä kielto. Siihen sisältyvät myös seuraavat ehdotukset:

Samankaltaiset artikkelit